Yksin

Yksinäisyydestä

Lontoolaiset kertovat yksinäisyydestä. Löydätkö yhtäläisyyksiä omaan elämääsi mistää näistä?

Angelika, 61 ‘”Yksinäisyys on mielentila: sisälläsi on jotain tyhjää”

Yksinäisyys on jotain, jota mietin paljon. Minulla ei ole lapsia enkä ole naimisissa. Valitsin tämän, koska itsenäinen elämä inspiroi minua. Koen usein yksinäisyyttä. Tulin tänään puistoon, koska tunsin sitä. Elämässäni on ollut aikoja, jolloin on ollut surua ja menetystä ja olen ollut enemmän kosketuksissa yksinäisyyteen: äitini kuolema, ystävän muutto pois.

Yksinäisyys kuitenkin on oikeastaan mielen tila eikä se ole riippuvainen toisista ihmisistä. Sisälläsi on jotain tyhjää. Moni on ystävien ympäröimä ja silti kokee yksinäisyyttä. Jos kuitenkin mielesi on selkeä ja suhtaudut positiivisesti elämään, et ole yksin. Mielestäni on tärkeää olla yhteydessä omiin tuntisiin. Meillä kaikilla on aikoja jolloin tunnemme yksinäisyyttä ja pelkäämme noita tunteita.  Katsomme siis telkkaria tai juomme tai teemme mitä vain, jotta voisimme sulkea pois yksinäisyyden.

En ole yksin, mutta olen valinnut eläväni ilman perhettä sekä vanheta yksin ja kohdata itseni. Halusin tutkia sisäistä hiljaisuutta, yksinkertaisesti vain olemista. Buddhalaisesta näkökulmasta meidän todellinen luonne on sisällämme eikä ulkopuolellamme. Opetan meditaatiota, joten olen tutkinut asiaa 35 vuoden ajan ja olen vieläkin aloittelija.

Vilhelm, 52: ”Kaupungissa yksinäisyys voi olla melkoinen sairaus”

Olen kirjailija ja se on yksinäinen ammatti. Rakastan yksinoloa ja olen oppinut elämään sen kanssa. Vuosia sitten, kun muutin tänne, kärsin masennuksesta. Minulla diagnisoitiin HIV vuonna 1995 ja käsittelin sitä pakkaamalla laukkuni ja muuttamalla Etelä-Afrikasta Lontooseen. Rotuerottelun loppumisen jälkeen kirjoittaminen ei ole ollut helppoa minulle, mutta toivon voivani julkaista 20 kirjaa tänä vuonna – saan sen kyllä aikaan. Lontoon kaltaisessa isossa kaupungissa yksinäisyys voi tulla suorastaan sairaudeksi. Vastaus siihen on yrittää hyväksyä se. Joskus en ymmärrä miksi ihmiset eivät selvitä itselleen miten olla yksin. Minulla on monia yksinäisiä kavereita. He pyytävät minua aina pelaamaan, leffaan, teatteriin. Itse asiassa niitä on liian monta ja yritän päästä heistä eroon.

Anonyymi: ‘Muuttoni Lontooseen oli raskasta’

Entisessä elämässäni olin kovan paineen alla ja kutsuin sitä ”elämän myrskyksi”. Olin usein yksinäinen. Olen Marokosta ja asunut eri puolilla Eurooppaa, mutta muuttoni  Englantiin vuonna 2005 oli rankkaa. Kaikenlaista sattui ja kun pääsin vankilasta, niin talossani ei ollut enää kattoa. Asuin teltassa. Kodittomuus aiheuttaa masennusta ja kun olet koditon, näet yksinäisyyttä kaikkialla. Minua on kohdeltu väärin, kimppuuni on hyökätty, olen ollut käsiraudoissa. Jouduin 11 kuukaudeksi eristyksiin ja valvottuun lääkitykseen.  Nykyään kun vietän päivän yksin, kaikki on rauhaisaa. Joskus mietin, että yksin oleminen on paras tapa selviytyä, koska silloin et saa kuraa niskaasi.

Sonja, 27: ‘Pakotin itseni tapaamaan ihmisiä ja puhumaan heille. Olen onnellinen, että tein niin’

Olen asunut neljässä maassa ja näistä kaikista Lontoo on eniten eristävä. Täällä on niin paljon uupuneita ihmisiä. Jokaisella on oma taakkansa ja jokaisella on kiire. Tämä koskee myös minua. Olen harjoittelija Amnesty Internationalissa, opiskelen yliopistossa iltaisin sekä olen vastaanotossa Pilates studiolla. On vaikeaa vaihtaa etanan nopeudesta ja järjestellä asioita ihmisille. Pieni valonpilkahdus tunnelin päässä saa jatkamaan.
Kun muutin tänne, minulla oli poikaystävä. Erosimme ja tunsin vain kaksi ihmistä täällä ja hekin olivat aina töissä. Minun oli pakotettava itseni tapaamaan muita ihmisiä sekä puhumaan heille, mutta olen onnellinen että tein niin. Yksi keino oli saada itseni asunnosta ulos, nähdä uusia paikkoja sekä tehdä erilaisia asoita ystävieni kanssa. Silloin en ainakaan ollut yksin kotona odottaen jotakuta tulevan valkoisella hevosellaan. Sosiaalinen media voi olla avuksi, mutta ei kaikki sosiaalinen media. WhatsUpp ja Skype ovat hyviä. Facebook on hauhea – se tekee sinusta yksinäisen. On todella vaikeaa lähteä uusissa paikoissa uudella kielellä, mutta opit samalla neuvokkaaksi ja itsenäiseksi. Sen jälkeen olet vahvempi. Se on vahvuuteni, jota kukaan ei voi minulta viedä.

Maria (nimi muutettu): ‘Keskity asioihin, jotka oikeasti tekevät sinut onnellisiksi. Tee töitä sen eteen’

Olin ennen yksinäinen. En ymmärtänyt, että se mitä koin, ei ollut muiden ihmisten poissaolosta johtuvaa yksinäisyyttä, vaan se oli sisälläni. En ollut löytänyt omaa kutsumustani. Laman jälkeen minulla oli vähemmän rahaa ja rehellisesti sanoen voidaksesi nauttia elämästäsi Lontoossa, tarvitset rahaa. Johtuen juurikin noista muutoksista elämässäni, oivalsin asioita omasta kunnianhimostani ja siitä, mikä vie minua eteenpäin.

Joten jouduin aloittamaan elämäni erilailla, enemmän autenttisesti (aito). Yritän kehittää hyviä käytäntöjä ja tehdä vain niitä asioita, joista oikeasti tulen onnelliseksi. Olen harjoittanut tätä nyt muutaman kuukauden ja aloittamisen jälkeen olen tuntenut vähemmän yksinäisyyttä. Aivan kuin olisin vihdoinkin menossa jonnekin  / saavuttamassa jotakin.

Tämän neuvon antaisin kaikille, jotka kokevat itsensä yksinäiseksi:  Keskity asioihin, jotka tekevät sinut oikeasti onnelliseksi. Sen eteen on tehtävä töitä.

Andrea, 39: ”Vietän paljon aikaa yksinäisyyteni kanssa. Olen oppinut olemaan sen kanssa. Pakeneminen tekee sen vain vaikeammaksi”

Olen elänyt omillani kuusi tai seitsemän vuotta ja siinä on omat etunsa. Voit käyttää itseesi sen energian, minkä käyttäisit muihin ihmisiin. Mitä pitempään asut yksin, sen vaikeampaa on asua muiden kanssa. Kääntöpuoli on yksinäisyys ja yksinäisyys on kiistämätöntä. Ihmiset ovat haavoittuvaisia myöntäessään, että ovat yksinäisiä, mutta en näe termia yksinäinen herjana. Koen sitä itse ja uskoisin, että se on normi, varsinkin täällä Lontoossa. Eikä kyse ole siitä, etteikö minulla olisi kavereita. Olen ylpeä ystävistäni ja tyytyväinen sosiaaliseen elämääni. Minulla on hyviä ystäviä ja tunnen yksinäisyyttä. Se on yleinen mielentila.

Vietän aika paljon aikaa yksinäisyyteni kanssa ja olen oppinut elämään sen kanssa. Aikaisemmin yritin paeta sitä menemällä ulos ja olemalla aktiivinen. Yleensä se vain pahenee ja tunnen itseni enemmän yksinäiseksi, joten paradoksaalisesti on parempi olla yksin.

Katsoin David Attenboroughin dokumentin tässä yhtenä päivänä. Siinä oli jääkarhu, joka etsi kumppania. Kamera zoomasi ja kilometri toisensa jälkeen siellä oli vain jäätä joka suunnassa. Tämä suuri saalistaja ei tuntunutkaan niin vahvalle enää. Eläimet viettävät yksin elämässään paljon ja arvelen sen kuuluvan myös niiden lajiominaisuuksiin.

Jessie, 36: ”Useimmat vain kysyvät lapsestasi”

Lapsen saaminen voi olla tosi eristävää, varsinkin jos olet ollut kiireinen uraohjus. Olen PR konsultoinnin johtaja, joten olen tottunut tekemään kovasti töitä ja olemaan ihmisten ympäröimänä. Äidiksi tuleminen ja jääminen äitiyslomalle oli dramaattinen muutos. Ulkonäkö muuttuu ja ihmiset katsovat sinua toisin. Itsekään et näe itseäsi itsenäisenä ihmisenä. Useimmat kyselevät vain lapsestasi.

Yleisesti ottaen olen nauttinut äitiyslomalla olosta. Tiedän kuitenkin joitain, jotka ovat todella kaivanneet töihin tai tunteneet vaeltavansa ympäriinsä totaalisen yksinäisinä. Sukupolvi sitten itäisessä Lontoossa oli yhteisöjä, jotka auttoivat sinua perheasioissa. Äitini usein puhuu näiden yhteisöjen hajoamisesta.

Marion, 72, ja Lynne, 62: ”Kaupungissa on helpompaa. On päiväkoteja, kuljetuksia, ateriataxeja ja niin edelleen”

Marion: Olemme Lynnen kanssa tunteneet toisemme pari vuotta ja toisen ihmisen läsnäololla on suuri vaikutus. Minulla on onneksi perhe, jota kaikilla ei ole. On niin monia, jotka ovat jumissa kotona eikä heillä ole mitään tekemistä eikä kukaan auttamassa. Ei kukaan kuitenkaan halua olla eristyksissä. Lontoossa on tietenkin helpompaa kuin maalla. Täällä on päiväkoteja, kuljetuksia, ateriataxeja ja niin edelleen.

Lynne: Olen auttanut vanhempien ihmisten huolehtimisessa pitkän aikaa. Heille on kovin vaikeaa jos ei ole mitään tukea. Kävin erään naisen luona Maide Valessa viikonloppuisin. Hänen perheensä yksinkertaisesti ei huolehtinut hänestä. Siitä syystä olen vapaaehtoinen Walter Newby keskuksessa ja opetan yli 50-vuotiaita internetin käytössä, jotta he voivat olla yhteydessä perheisiinsä Skypen välityksellä.

Laura: ”Taakka sukulaisille”

Tietenkin yksinäisyys on vaikeaa, mutta se voi myös olla iso taakka sukulaisille, jotka tunteva velvollisuuksia yksinäistä kohtaan. Äitini asuu omasta päätöksestään keskellä ei mitään Walesissa, koska on aina halunnut eristyksissä oleviin paikkoihin. Hän on täysin yksin ja masentunut. Se tekee hänestä vihaisen ja vainoharhaisen sekä hän on jättänyt kaikki yhteydet pois elämästään. Hän ei ota kohtaktia muihin ihmisiin ja olen ainut, jolle hän ylipäätään puhuu. Hänen oma siskonsa puhuisi hänelle, mutta hän pystyttää muureja itsensä ympärille. Teen hänelle hänen ostoksensa verkossa ja olen yrittänyt saada häntä menemään taidekurssille, mutta se on vaikeaa. Onneksi en ole kärsinyt vastaavasta itse, mutta se voi johtua siitä, että varon tuota riskiä. Ystävystyn varoen ja olen myös vähän paksunahkainen.

Omar, 43: Jos jäät tulematta töihin, saat potkut. Sama pitäisi koskea ystävyyttäkin.

Näen, että on monenlaista yksinäisyyttä. Jotkut ovat onnellisia yksin ja kuulun heihin. Jos olen yksin, niin nautin siitä. Voin mennä ulos, kuunnella musiikkia, puhua vieraille. Osaan arabiaa, turkkia ja ranskaa koska olen puhunut ihmisille. Nuoruudessani kamppailin yksinäisyyden kanssa enemmän. Kun lähdin kotoa vanhempieni ja sisarusteni luota, olin yksin. Mutta löysin itseni.

On erilaista yksinäisyyttä ja se tapahtuu sosiaalisen median kautta. Nuoret sanovat, että internet on heidän pelastuksensa, mutta eivät tiedä kuinka integroida se omaan elämään terveellä tavalla. He eivät ole löytäneet tasapainoa oikeissa ihmissuhteissa. Jos joku kirjoittaa ”olet rakas” Facebookissa, mutta et ole nähnyt tätä 10 vuoteen, niin mitä se oikeastaan tarkoittaa? Onko hän ystäväsi? Vai ovatko vain olemassa puhelimessa? Jos et näyttäydy töissäsi, saat potkut. Samoin sen pitäisi olla myös ystävyyssuhteissa.

Avril, 61: ”Kun ei ole ketään, ketä odottaa, niin viikonloppu voi tuntua ikuisuudelta”

Nykyisin on vaikeampaa olla tekemisissä muiden kanssa ja kuulua johonkin. Se on varsinkin vaikeaa sinkuille, kun muut ovat parisuhteessa. Avioiduin aika myöhään ja olin siihen mennessä oppinut, että on hyvä olla jotain mitä odottaa. Muutoin viikonloppu voi tuntua ikuisuudelta. Toinen vaikea asia ikääntymisessä on menettää läheisiä. Kun paras ystäväni kuoli, oli se minulle kurjaa aikaa. Et vain halua enää vanheta.

Hyvä vastalääke yksinäisyyteen elämässäni on ollut urheilu. Olen aina pelannut aktiivisesti tennistä ja kössiä sekä myös pyöräillyt. Vuonna 2008 koitin juoksemista ja se oli huikeaa. Ystäväni kehoittivat lopettamaan sanoen, että vahingoitan jalkojani. Olen nyt juossut muutamia maratooneja ja treenaan porukalla paikallisessa klubissa.

Tätä kautta olen tutustunut uusin ihmisiin, joista on tullut tärkeitä minulle. He ovat nuorempia kuin minä, mutta se ei haittaa. On upeaa tavata ihmisiä jonkun aktiviteetin äärelle. Teillä on jotain yhteistä riippumatta muista haasteista. Jos olo on allapäin ja yksinäinen, niin tämä on ollut upeaa ja auttanut ymmärtämän, että jos haluat jotain tarpeeksi paljon, löydät kyllä keinon tehdä sitä.

Artikkelin alkuperäisestä suomentanut Sari.

Comments

comments