Haluatko testata stressitasosi? Testi alempana sivulla.

Reagoimme stressiin yksilöllisesti

Meistä jokainen reagoi stressiin yksilöllisesti ja jokaisella on oma sietoraja, jonka ylityttyä hallittu stressi muuttuu hallitsemattomaksi kaaokseksi / draamaksi. Stressin sietokykyyn vaikuttavat omalta osaltaan niin persoonamme, elämäntapamme kuin ympäristömmekin. Stressiä voi synnyttää ja stressireaktion voi laukaista voimakkaat tunnetilat, kuten epävarmuus, pelko, viha, jännitys sekä epävarmat työ- ja kotiolot, ihmissuhteet, sairaudet, taloudellinen turvattomuus ja suuret elämänmuutokset. Epäterveellinen ruokavalio, tupakointi, alkoholi ja lääkeaineet voivat myös osaltaan lisätä elimistön kuormitusta.

Doreen Virtue, joka on väitellyt psykologiasta tohtoriksi ja sittemmin siirtynyt henkisemmälle polulle, on kirjoittanut kirjan “Don’t let anything dull your sparkle”. Kirjassaan hän käsittelee kuinka keräämme draamaa ympärillemme joko tietoisesti tai tiedostamatta sekä antaa ohjeita miten päästä eteepäin. Yksi askel tiedostaa kuinka stressaantunut olet, on kysymys-sarja, jonka tulos antaa viitteitä missä menet

Saat kartoituksen nykyisestä stressitilanteesta vastaamalla 36 kysymykseen / väittämään. Kartoitus on suuntaa-antava ja perustuu tämänhetkiseen tilanteeseesi ja miten vastasit kysymyksiin. Mikäli asia mietityttää sinua enemmän, niin suosittelen, että ensimmäiseksi varaat ajan lääkärille ja keskustelet hänen kanssaan stressistä.

Vastaat itse omista päätöksistäsi ja valinnoistasi, myös hyvinvoinnissa. Valitsethan viisaasti?

Jos haluat vastaukset myös sähköpostiisi, niin täytä se kohtaan “Please enter your email”. Ko tieto ei välity tai jää minnekään, vaan on ainoastaan sinulle.

Kun olet täyttänyt lomakkeen kohdat, niin paina “Submit” ja olet valmis.

Vedätkö puoleesi draamaa? Mitä enemmän sinulla on elämässäsi draamaa, sen stressantuneempi olet.
Hankalat ihmissuhteet ja tilanteet liittyvät yhteen aiheeseen: draamaan.

Vastaa väittämiin pitävätkö ne paikkaansa (Kyllä) vai onko väite väärin (Ei).
Huom! viimeisen kysymyksen jälkeen tulee tyhjä laatikko. Ohita se.

Please enter your email:

Elämässäni sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kerta toisensa jälkeen?

 
 

Himoitsen usein happamia* ruokia kuten etikkaa ja kovaa juustoa?

*Histamiinipitoisia (linkki avaa uuden ikkunan)

 
 

Kadun usein etten kuunnellut vaistoani?

(myös intuitio)

 
 

Tunnen syyllisyyttä suurimman osan ajasta?

 
 

Olen usein turvonnut ja/tai minulla on turvotuksesta johtuvaa painonnousua?

 
 

Minua yleensä viehättää haastavat ihmiset / ihmiset, jolla on ongelmia?

 
 

En kestä olla yksin?

 
 

Minua on pahoinpidelty joko henkisesti tai fyysisesti?

 
 

Pahinta on olla tylsistynyt?

 
 

Olen seurustellut väkivaltaisten henkilöiden kanssa?

(Enemmän kuin yhden).

 
 

Minulla on usein tyhjyyden tunne, ihan kuin olisin kehoni ulkopuolella?

 
 

Oma elämäni on kuin realiteetti-TV:stä?

 
 

Unohtelen usein asioita?

 
 

Elämässäni on tapahtunut jotain erittäin traagista?

 
 

Kun keskustelen muiden kanssa, tiedän eniten julkkisten elämästä?

 
 

Luen mielelläni julkkiksista lehtiartikkeleita sekä katson heistä ohjelmia?

 
 

Suuri osa päivästäni kuluu muita auttamalla?

(Jos autat työssäsi, niin mieti työsi ulkopuolista aikaa).

 
 

Vierailen perheeni luona velvollisuuden- tai syyllisyydentunteesta enkä halusta nähdä heitä?

 
 

Kun joku uskoutuu minulle ongelmastaan, jään miettimään häntä / heitä?

 
 

Olen yksi ahkerimmin työtätekevistä ihmisistä?

 
 

Ihmiset kertovat minulle mielellään ongelmistaan?

 
 

Mietin josko “sisäinen rauha” on enemmän satua kuin totta?

 
 

Voisin olla onnellinen & menestyvä kunhan läheiseni vain saisivat itsensä kasaan?

 
 

Olen mielummin jonkun epäsopivan kanssa kuin yksin?

 
 

Minulla on joskus epätodellinen tunne ja että elämäni on kuin elokuva?

 
 

Nautin realiteetti-TV:stä?

 
 

Ihoni kutisee usein?

 
 

Kuullessani uutisia isoista järkyttävistä tapahtumista, olen poissa tolaltani?

 
 

Luotan kahviin tai sokeripitoiseen pysyäkseni energisenä?

 
 

Minua kohdeltiin kaltoin lapsena?

 
 

Rentoudun juomalla lasillisen viiniä tai jotain muuta alkoholipitoista?

 
 

Läheiseni valittavat, että suurentelen asioita?

 
 

Kun maailmalla tapahtuu jotain traagista, minun on pakko lukea siitä lisää tai katsoa TV:stä?

 
 

Minun on vaikeaa keskittyä?

 
 

Pelkään etukäteen seuraavaa suurta onnettomuutta elämässäni?

 
 

Pidän itseäni hyvin vahvana henkilönä, joka kestää enemmän kuin kestiverto ihminen?

 
 

Tilaa uutiskirje

[mc4wp_form id=”2217″]