Kuinka stessaantunut olet? Tee testi

Alempana linkki testiin, jossa voit selvittää stressitasosi.

Reagoimme stressiin yksilöllisesti

Meistä jokainen reagoi stressiin yksilöllisesti ja jokaisella on oma sietoraja, jonka ylityttyä hallittu stressi muuttuu hallitsemattomaksi kaaokseksi / draamaksi. Stressin sietokykyyn vaikuttavat omalta osaltaan niin persoonamme, elämäntapamme kuin ympäristömmekin. Stressiä voi synnyttää ja stressireaktion voi laukaista voimakkaat tunnetilat, kuten epävarmuus, pelko, viha, jännitys sekä epävarmat työ- ja kotiolot, ihmissuhteet, sairaudet, taloudellinen turvattomuus ja suuret elämänmuutokset. Epäterveellinen ruokavalio, tupakointi, alkoholi ja lääkeaineet voivat myös osaltaan lisätä elimistön kuormitusta. Liian vähäinen ärsykkeiden määrä ja riittämättömyyden tunne voivat olla yhtä stressaavia kuin kiire ja liiallinen ärsykepaljouskin.

kivetLuot useimmiten itse itsellesi suurimmat paineet työsaavutusten, harrastusten ja perheen, puolison miellyttämisen suhteenkin. Yliyrittäminen voi olla haitallista siinä missä alisuorittaminenkin.

On tärkeää, että tunnistat itsessäsi stressin oireet mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ongelman tiedostaminen on usein vaikeaa, sillä oireilu on helppoa laittaa kunnianhimoisuuden ja tunnollisuuden piikkiin.

Doreen Virtue, joka on väitellyt psykologiasta tohtoriksi ja sittemmin siirtynyt henkisemmälle polulle, on kirjoittanut kirjan “Don’t let anything dull your sparkle”. Kirjassaan hän käsittelee kuinka keräämme draamaa ympärillemme joko tietoisesti tai tiedostamatta sekä antaa ohjeita miten päästä eteepäin. Yksi askel tiedostaa kuinka stressaantunut olet, on 36 kysymyksen sarja, jonka tulos antaa viitteitä missä menet. Voit tehdä testin täällä suomeksi.